432228.jpg

Tässä noudatin Marien ohjetta pieniä muutoksia lukkuunottamatta. Oli yllättävän hyvää, ennen en ole tykännyt yhdistää kanaa ja perunaa, mutta tässä ne toimivat. Lisänä salaattia.

Tein siis näin

Kana-perunavuoka (4-6 annosta)

450g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

8 keskikokoista / pienehköä perunaa

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

2 dl flora ruoka 7%

2 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

soijaa

musta- ja valkopippuria

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynsi. Paista broiskusuikaleet ja sipuli pannulla. Lisää joukkoon vesi, flora ruoka, valkosipuli, liemikuutio, pieni loraus soijaa ja mausteet.

Kuori ja viipaloi perunat. Lado uunivuokaan kerroksittain perunoita ja kanakastiketta niin, että päällimmäiseksi tulee kerros perunoita ja kanakastikkeen lientä. Laita pinnalle muutama nokare voita ja kypsennä 225 asteisessa uunissa noin tunti. Puolessa välissä kypsennystä valele päällimmäisiä perunoita kastikkeella, näin ne eivät kuivu.